TIEDOTE omaisille ja muille vierailijoille (päivitetty 15.5.2020)
TULVA TIEDOTE palvelutalon asiakkaiden omaisille (15.5.2020)
Koronaviruksen eli Covid-19 epidemian ennaltaehkäisy ja sen leviämisen hillitseminen on nyt tärkeää! Vanhukset ja immunopuutoksesta kärsivät ihmiset ovat riskiryhmässä sairastua, ja meillä on velvollisuus suojella erityisesti näitä ryhmiä sairastumiselta.
Rovaniemen kaupunki on päättänyt toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Saarenkylän Vanhustenkotiyhdistys ry. ja sen palveluasumisen yksiköt noudattavat Rovaniemen kaupungilta saamiaan ohjeita.
Tällä hetkellä tilanne Rovaniemellä on rauhallinen. Tässä tilanteessa on kuitenkin erityisen tärkeää, että viruksen leviämistä hillitään käytettävissä olevin toimin.
Vierailut palvelutaloissa sovitaan soittamalla yksikköön niiden porrastamisen vuoksi. Vierailua ei tule tehdä jos itse on oireinen. Vierailun aikana käytetään suunenäsuojaa sekä noudatetaan turvaväliä. Ohjeita tähän liittyen henkilöstö antaa vierailijan saavuttua yksikköön.
Suosituksena on, että kotihoidon piirissä tai muuten riskiryhmään kuuluvien luona ei vierailtaisi infektio-oireisena. Kotihoidon piirissä olevien luona vierailtaessa on myös syytä käyttää hengityssuojainta ja noudattaa turvaväliä.
Rovaniemen kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä seuraa aktiivisesti koronavirustilanteen kehittymistä ja päivittää sekä kuntalaisille että kaupungin henkilöstölle suunnattuja ohjeistuksia. Kaupungin verkkosivuille on tehty koontisivu rovaniemi.fi/koronavirus, jonne päivitetään kaikki ajantasaiset ohjeistukset. Kuntalaisia kehotetaan seuraamaan kaupungin tiedottamista aktiivisesti.
Saarenkylän Vanhustenkotiyhdistys päivittää omaa ohjeistustaan näille verkkosivuille www.saarenkoti.fi tilanteen mukaan. Seuratkaa meitä myös Facebookissa; saarenkoti. Voitte halutessanne olla yhteydessä suoraan yksiköihin:
Kotipihlaja
040 - 7116201
Saarentupa
040 - 7116203
Saarenkoti
040 - 7116205
Toiminnanjohtaja
Jarmo Palo
040 - 5373460
Rovaniemelle ja Saarenkylään on ennustettu ennätystulvaa. Saarenkylässä sijaitsevat palvelutaloyksikkömme Kotipihlaja, Saarentupa ja Saarenkoti ovat tulva alueella. Tulvahuippua ennustetaan nyt tällä tietoa kesäkuun alkupuolelle.
Yksiköissämme on tehty tulvasuunnitelma. Olemme varautuneet evakuoimaan yksiköt Etelärinteellä sijaitsevaan entiseen palvelutaloon.
Toivomme, että tilanne ei realisoidu evakuointiin. Mutta tämä mahdollisuus on olemassa. Mikäli evakuointitilanne realisoituu, ilmoitamme siitä teille etua.
Saarenkylän Vanhustenkotiyhdistys päivittää omaa ohjeistustaan näille verkkosivuille www.saarenkoti.fi tilanteen mukaan. Seuratkaa meitä myös facebookissa; saarenkoti. Voitte halutessanne olla yhteydessä suoraan yksiköihin:
Kotipihlaja
040 - 7116201
Saarentupa
040 - 7116203
Saarenkoti
040 - 7116205
Toiminnanjohtaja
Jarmo Palo
040 - 5373460