Pääsiäinen jäi taakse. Tiput ja noita- akat on kerätty pois. Rairuohot kompostissa. Monta tapahtumaa on jäänyt koronan vuoksi sellaisenaan toteutumatta. Virpojat korvattiin kyöpelivuoren akan vierailulla. Paljon on yksiköiden pianot soineet, kitara myös ja laulua sekaan. Poninkin piti tulla. Ponina ei kuitenkaan kukaan ole vielä meistä toistaiseksi esiintynyt
Kota meillä edelleen lämpiää, makkarat paistuvat ja ilmojen antessa hieman keväälle peukkua, ulkoilu alkaa enemmän tuntua mieluisalta.
Levollisina elelemme edelleen täällä. Koronauutisia jaksetaan vielä seurata. Muistisairaatkin ovat jo alkaneet muistaa että sehän on se se se, mikä se nyt onkaan…. Korona. Niin se juuri ettei pääse nyt kotiin lähtemään
Yhtäkaikki. Seuraava on vappu ja Antti pisti tänään siman pöhisemään. Elämä etenee, näin se vaan on. Kevättä rinnassa, vaikka tuuli tuo terveisiä pohjoisesta lunta heitellen…
