Saarenkylän vanhustenkotiyhdistys ry on ikäihmisten palvelukeskus, joka sijaitsee Pulkamontiellä terveyskeskuksen vieressä. Yhdistys tarjoaa tehostetun asumisen palveluja, palvelukotiasumista ja kotipalveluja Rovaniemen Saarenkylässä. Saarenkoti on toiminnan pääkeskus ja muut yksiköt ovat nimeltään Saarentupa ja Kotipihlaja.
– Teemme kaikkemme, jotta ihmisen terveys ja toimintakyky pysyisi hyvänä niin pitkään kuin mahdollista. Meille on tärkeää, että elämä on hyvää ja ihminen saa kokea siinä ilon ja onnen hetkiä, toiminnanjohtaja Jarmo Palo sanoo.
Mansikan muotoinen kesäkahvila
Saarenkodilla on aina haluttu panostaa siihen, että ikäihmiset voisivat saada kaikkiin asumismuotoihin lisäpalveluja.
– Meillä on ollut mummomuskaritoimintaa jo useamman vuoden ja myös erilaiset esiintyvät ryhmät vierailevat säännöllisesti Saarenkodilla, Jarmo Palo kertoo. Asukkaat ja henkilökunta ovat toteuttaneet yhdessä myös taideproduktioita.
Uusin idea on toteuttaa Pulkamontiellä kesäkahvila. Jarmo Palo löysi mansikan muotoisen kahvilan ja hankki sen yhdistykselle saman tien. Kahvila sai nimen Kesäkahvila Mansikki.
– Nimi vie meidät sinne lapsuuden kesiin ja maalaismaisemaan. On ihana tarjota meidän asukkaillemme ja koko Saarenkylän väelle mahdollisuus piipahtaa ulkona kahvilla. Myyntiin tulee myös leivonnaisia ja paikallista, Arctic Ice Cream jäätelöä, Jarmo Palo ideoi.
Kahvila tulee näkyvälle paikalle Pulkamontien terveyskeskuksen etupihalle. Ajatus on myös toteuttaa kesällä kahvilan terassilla ohjelmallisia hetkiä eritoten viikonloppuisin, Jarmo Palo visioi.
– Aika mukava olisi tulla kahville ja laulamaan yhdessä. Toivotaan nyt, että tulisi oikein aurinkoinen kesä! Kesäkahvilan avajaisia on suunniteltu vietettävän la 10.6. ja kahvila on säävarauksella (myrsky) avoinna päivittäin klo 10.30 – 18.30. Jos oikein lämpimiä iltoja on, niin aukioloaikaa voidaan pidentääkin.