Illan kosketus

Kaamos on syvimmillään . Jouluvalot yrittävät sinnikkäästi kertoa, että valo on olemassa. Se tulee vielä. Tänä pimeänä iltana asettelen sinua yölevolle. Oikeastaan olet levännyt koko päivän. Ja edellisenkin. Et jaksa enää muuta. Sinä lintunen. Vedän hetkeksi tuolin vuoteesi viereen. Kaikki on tehty. Voisin lähteä seuraavaan työtehtävään. Päätän kuitenkin hetkeksi vielä jäädä. Katsot ikkunaan päin. Siellä palaa jouluvalo. Otan sinun pieneksi …

Saarenkodille uudet verkkosivut

  Hyvää uutta vuotta Saarenkodilta! Vuosi 2018 tuo uusia tuulia Saarenkotiin! Olet jo löytänyt tiesi uusille verkkosivuillemme – tervetuloa tutustumaan niihin! Täältä pääset lukemaan uutisia siitä, mitä Saarenkodilla tapahtuu. Ajatus on, että ääneen pääsisivät paitsi Saarenkodin henkilökunta, myös ne omaiset, jotka haluavat kertoa tarinansa ja kokemuksensa. Saarenkodilla on myös oma Facebook -sivu, josta tykkäämällä pysyy ajan tasalla kaikille avoimista tapahtumista. …

Sadutusta ja säveliä Saarenkodissa

Helena Leminen on yhteisötaiteilija, pedagogi ja klovni ja hän asuu tällä hetkellä Saarenkodissa. Palvelutalossa siis, yhdessä ikäihmisten kanssa. Helena Leminen muutti kuudeksi viikoksi asumaan Saarenkylän vanhustenkotiyhdistyksen ylläpitämään Palvelutalo Saarenkotiin, kun Lapin Taiteilijaseura palkkasi hänet hoitolaitosresidenssiin. Rahoitus on peräisin Suomen Kulttuurirahastolta, joka myönsi Lapin Taiteilijaseuralle 30 000 euron avustuksen. Sen turvin saadaan viisi eri alojen taiteilijaa residenssijaksoille hoitolaitoksiin ympäri Lappia. Hoitolaitosresidenssi tarkoittaa sitä, …

Pium, paum, nauti elämää

Kirjoittaja Helena Leminen on julkaissut tämän kirjoituksen omassa blogissaan 5.7.2017 Olen ollut täällä Saarenkodin yhteisötaideresidenssissä nyt noin 2,5 viikkoa. Talon tavat ovat tulleet tutuiksi, myös kaltaiselleni osin ulkopuoliselle residenssiasukille. Asukkaiden ruoka-ajat, hoitajien työajat, rutiinit… kaikki kulkee päivästä toiseen aika lailla samalla kaavalla. Aamupala kasilta, iltapala about puoli seiskalta ja kolme muuta ateriaa siinä välissä. Hoitotoimenpiteitä pitkin päivää, mutta eritoten aamulla. …

Kesäkahvila Mansikki avataan Pulkamontielle

Saarenkylän vanhustenkotiyhdistys ry on ikäihmisten palvelukeskus, joka sijaitsee Pulkamontiellä terveyskeskuksen vieressä. Yhdistys tarjoaa tehostetun asumisen palveluja, palvelukotiasumista ja kotipalveluja Rovaniemen Saarenkylässä. Saarenkoti on toiminnan pääkeskus ja muut yksiköt ovat nimeltään Saarentupa ja Kotipihlaja. – Teemme kaikkemme, jotta ihmisen terveys ja toimintakyky pysyisi hyvänä niin pitkään kuin mahdollista. Meille on tärkeää, että elämä on hyvää ja ihminen saa kokea siinä ilon …

Avainasemassa hyvä elämänlaatu

Saarenkodissa halutaan kiinnittää erityistä huomiota ikäihmisten elämänlaadun varmistamiseen. Sen takaavat sujuva arki ja se, että ikääntyneiden tarpeet otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Kodinomainen ympäristö Myös asuinympäristön viihtyvyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Tilat ovat kodinomaiset ja sisustettu kauniisti. Silti tiloissa on helppo kulkea apuvälineitä hyödyntäen. Turvallisuusnäkökohdat on erityisesti huomioitu. Ikäihmiset voivat halutessaan osallistua yhteisöllisiin ohjelmiin ja toiminnallisiin viriketuokioihin, mutta sitäkin kunnioitetaan, jos …