Palmusunnuntaina on monenlaista hommaa. Ensin kristillistä sanomaa Rovaniemen kotikirkosta.
Kotipihlajassa tehtiin oksia?
Saarenkodilla osa väritti kuvia.
Sitten siirryttiin noitahommiin. Kun pikkunoitia ei näkynyt edelleenkään, meille tuli Kyöpelivuoren trulllänkkäri. Pyörätuoliin oli joutunut, ei kysytty miksi.
Se huitoi oksilla ja kuulosti kyselevän, ootko ollut kiltisti?
Ei ole ihan varmuutta siitä että oliko hän joskus toiminut myös joulupukin roolissa?
No mitäpä ne asukkaat tuumasi?
Osa hymähteli ja naureskeli.
Yksi sanoi, painu muualle siitä.
Yksi meinasi että sinä olet pääsiäishenki ja en ole ennenkään keskustellut henkien kanssa?
Trullilänkkäri sai kuitenkin vierailullaan aikaan hämmästystä ja arjesta poikkeavaa sävähdystä?
Mikäpä jottei, hauska päivä….