Ihan tavallista elämää. Sellaista, mitä se saattaisi olla kotonakin. Istumista, mutta usein yhdessä Istumista. Juttelua, kävelyä, syömistä, juomista, ulkolenkkiä, naurua, koiran silittämistä, hiljaisuutta, omaa oloa, sivusta seuraamista, laulamista, tv:n katselemista jne.
Se on oikeastaan aivan mukavaa elämää. Omien vaikeuksienkin ja olotilojen kanssa eteenpäin menemistä. Päivästä toiseen. Sillä on merkitystä, mikä on paikan henki. Onko meillä mukavaa?Kyllä meillä mahtaa olla. Kaikilla on oma tila ja mahdollisuus olla oma itsensä, juuri sellaisenaan. On tärkeää että välitämme toisistamme