Meillä on Saarenkodin sisäpihalla kota. Ihan oikea, jossa on keskellä tulipesä ja reunoja kiertää penkit. Penkkien päällä, no tietenkin, on porontaljat.
Kota saadaan talvellakin lämpimäksi. Se kokoaa Saarenkodin väkeä yhteen erilaisissa hetkissä. Siellä on loimutettu lohta. Siellä on paistettu räiskäleitä. Mutta ennenkaikkea siellä on paistettu paljon makkaraa.
Makkara on suomalaisten herkku. Se on ikäihmisten herkku. Se on kaikkien herkku. Sinapin kanssa tai ilman.
Grillimakkarat olemme hylänneet. Me paistamme lähes aina lenkkiä. HK:n sinistä. Jaa mikskikö? Siitä otetaan kuoret pois ennen paistamista. Kenenkään ei tarvitse kuoria enää näppejä polttavaa makkaraa. Ja toinen syy on se, että meillä asuu monia asukkaita, jotka pystyvät syömään vain soseutettua ruokaa. Lenkki voidaan haarukalla muusata niin, että jokainen asukkaamme voi syödä oman makkaransa. Maku on sama silti.
Eläköön makkara ja eläköön kotakulttuuri!
Viime kesänä meillä asui pelle. Hän keksi kesän aikana kaikkea kivaa asukkaille ja hoitajillekin. Välillä hän oli Helena Leminen. Välillä pelle. Milloin mikäkin.
Mutta hauska tyyppi, kaikkinensa. Kun Helena lähti kesän lopulla takaisin Helsinkiin, kotaan ilmestyi Saarenkodin shamaani. Hän antoi Helenalle Lapin kasteen ja tarjosi poronkusemaa juotavaksi. Helena ei sitä kuitenkaan juonut. Oli kuulemma nähnyt varoittavaa unta… Olisi kannattanut. Ei olisi ummetus vaivannut kotimatkalla.
Nyt odotamme jännityksellä, palaako Helena ensi kesänä luoksemme. Toivomme niin. Oikeastaan voitaisiin kysyä shamaanilta. Hän mahtaa tietää.
Mitä on ystävyys?
Kodalla istuimme myöskin ystävänpäivänä. Puhelimme, mitä on ystävyys. Vasta puolisostaan luopumaan joutunut asukas herkistyi ja sanoi, että puoliso oli hänen paras ystävänsä. Hänen paras ystävänsä oli nyt kuollut. Ystävään voi luottaa, sanoi toinen.
Kolmas tuumasi, että ukot on ukkoja, ystävät ystäviä. Ystävät eivät petä ja niitä ei ole monta, sanoi yksi asukkaistamme. Eikö sitä makkaraa jo saa, lopetetaan tämä tyhjä höpöttäminen, sanoi yksi asukkaistamme.
Ja hyvää joulundotousta vaan kaikille, totesi rouva ja katseli hiillosta hymyillen.
-Hoitaja Saarenkodilta